"Nothing's ever what we expect. But they keep asking where we're going next"

Vähän tuo kirjoitusinto laantui, kun työharjoittelussa tuli tuijotettua näyttöä 7-10h päivässä. 
Nyt vasta ehdin Jyväskylään moikkailemaan kavereita. Tiedossa on pitkä viikonloppu rakkaassa opiskelukaupungissani, jossa näin jälkeenpäin ajateltuna olin suurimman osan ajasta stressaantunut liiasta kaikesta. Onneksi nyt voin keskittyä olennaiseen eli ihmisiin ja juhlimiseen. Tämä onkin kaivattu breikki, sillä olen viime viikot kimpoillut töiden, asuntonäyttöjen ja työharjoittelun välillä.

Jyväskylää kaupunkina ei kyllä ole ollut ikävä, koska Turku on ihana. Olen omaksunut puolustavan asenteen, jos joku arvostelee Turkua ja sen asukkaita. Minusta täällä asuu suomen mukavimmat ihmiset!

Ihmeesti sitä asiat pikkuhiljaa loksehtelevat paikoilleen vaikka aina ei meinaa päivissä tunnit riittää. Kuten jo mainitsinkin, työharjoittelu on melkein ohi, olen aloittanut työt vaatekaupassa ja tiedossa on muutto jugendtalossa sijaitsevaan yksiöön. Asunto on todella pieni, mutta sijainti keskustassa ja syvät ikkunalaudat vetosivat sen verran, että sinne on mahduttava. 
Ostin sitten myös jenkkisängyn. Voi olla, että sänky joutuu nyt toimittamaan sekä vaatekaapin, pöydän että sohvan virkaa, koska se vie suurimman osan asunnon neliöistä. Mutta ei se haittaa, harvoinpa mulla on tavarat muutenkaan oikeilla paikoilla. 
Sängyllä ne kamat varmaan olisi vaikka omistaisinkin vaatekaapin, työpöydän ja kenkäkaapin.

 

Kun viimevuonna näihin aikoihin harmittelin, että joudun luopumaan kivasta asunnosta ja vielä kivemmasta työpaikasta niin jokseenkin olen näköjään onnistunut kasaamaan itselleni mieluisat olosuhteet tännekin! Se on harmi, että kaverit asuu kaukana, mutta onneksi olen täälläkin muutamiin kivoihin tyyppeihin tutustunut ja toisaalta vieraitakin on käynyt siihen malliin, että harvemmin on tarvinnut pyöritellä peukaloita kotona. Ja edelleenkin olen ihan fiiliksissä siitä, että saan asua yksin. Sain kylläkin muutamia kämppistarjouksia etsiessäni asuntoa. Minuun otti muun muassa yhteyttä 17-vuotias jäkispoika, joka etsi kämppistä kaksioon. Bangkokin kämppiskokemuksen huomioiden kuitenkin kieltäydyin tarjouksesta nimimerkillä ”liian nuori äidiksi”.

 Mutta nyt jatkan junamatkaa. Se on aina ilo huomata, miten kanssamatkustajat ottavat toisensa huomioon. Kenelle tulee mieleen testailla soittoääniä kesken matkan? Myös Himokselle matkalla oleva Erkki Loimaalta on eksynyt samaan vaunuun. Erkki nähtävästi vietti edelliset pari tuntia tukevasti ravintolavaunun puolella ja ihmettelee nyt kovaan ääneen miten muija on päästänyt hänet yksin reissuun. Niinpä.