"Nothing's ever what we expect. But they keep asking where we're going next"

Vähän tuo kirjoitusinto laantui, kun työharjoittelussa tuli tuijotettua näyttöä 7-10h päivässä. 
Nyt vasta ehdin Jyväskylään moikkailemaan kavereita. Tiedossa on pitkä viikonloppu rakkaassa opiskelukaupungissani, jossa näin jälkeenpäin ajateltuna olin suurimman osan ajasta stressaantunut liiasta kaikesta. Onneksi nyt voin keskittyä olennaiseen eli ihmisiin ja juhlimiseen. Tämä onkin kaivattu breikki, sillä olen viime viikot kimpoillut töiden, asuntonäyttöjen ja työharjoittelun välillä.

Jyväskylää kaupunkina ei kyllä ole ollut ikävä, koska Turku on ihana. Olen omaksunut puolustavan asenteen, jos joku arvostelee Turkua ja sen asukkaita. Minusta täällä asuu suomen mukavimmat ihmiset!

Ihmeesti sitä asiat pikkuhiljaa loksehtelevat paikoilleen vaikka aina ei meinaa päivissä tunnit riittää. Kuten jo mainitsinkin, työharjoittelu on melkein ohi, olen aloittanut työt vaatekaupassa ja tiedossa on muutto jugendtalossa sijaitsevaan yksiöön. Asunto on todella pieni, mutta sijainti keskustassa ja syvät ikkunalaudat vetosivat sen verran, että sinne on mahduttava. 
Ostin sitten myös jenkkisängyn. Voi olla, että sänky joutuu nyt toimittamaan sekä vaatekaapin, pöydän että sohvan virkaa, koska se vie suurimman osan asunnon neliöistä. Mutta ei se haittaa, harvoinpa mulla on tavarat muutenkaan oikeilla paikoilla. 
Sängyllä ne kamat varmaan olisi vaikka omistaisinkin vaatekaapin, työpöydän ja kenkäkaapin.

 

Kun viimevuonna näihin aikoihin harmittelin, että joudun luopumaan kivasta asunnosta ja vielä kivemmasta työpaikasta niin jokseenkin olen näköjään onnistunut kasaamaan itselleni mieluisat olosuhteet tännekin! Se on harmi, että kaverit asuu kaukana, mutta onneksi olen täälläkin muutamiin kivoihin tyyppeihin tutustunut ja toisaalta vieraitakin on käynyt siihen malliin, että harvemmin on tarvinnut pyöritellä peukaloita kotona. Ja edelleenkin olen ihan fiiliksissä siitä, että saan asua yksin. Sain kylläkin muutamia kämppistarjouksia etsiessäni asuntoa. Minuun otti muun muassa yhteyttä 17-vuotias jäkispoika, joka etsi kämppistä kaksioon. Bangkokin kämppiskokemuksen huomioiden kuitenkin kieltäydyin tarjouksesta nimimerkillä ”liian nuori äidiksi”.

 Mutta nyt jatkan junamatkaa. Se on aina ilo huomata, miten kanssamatkustajat ottavat toisensa huomioon. Kenelle tulee mieleen testailla soittoääniä kesken matkan? Myös Himokselle matkalla oleva Erkki Loimaalta on eksynyt samaan vaunuun. Erkki nähtävästi vietti edelliset pari tuntia tukevasti ravintolavaunun puolella ja ihmettelee nyt kovaan ääneen miten muija on päästänyt hänet yksin reissuun. Niinpä.

 

Normihommia käyttää 3h koulumatkoihin

Nyt on koti, tai paremminkin huomisaamusta lähtien on. En malta odottaa, että saa nakeltua kamat minne haluaa, eikä kalliimpia juttuja tarvitse aina lukita tallelokeroon. Tähän hostelliin ovat myös osuneet kaikista raastavimmat huonetoverit. Pari yötä sitten tässä huoneessa asui nainen, joka röökasi tuossa parvekkeella (koko huone haisi), skypetti kovaan ääneen myöhään, mumisi itsekseen, kuorsasi yöllä ja lopuksi päätti alkaa puhumaan puhelimessa aamu viideltä, tiputtaa puhelimen ja tulla tökkimään mua hereille kysyen, josko puhelin olisi tipahtunut mun sängyn reunan väliin. Sieltähän se löytyi. Lopuksi se alkoi vielä pakkaamaan. Oma herätys kouluun olisi ollut ”vasta” kuudelta. Tuon ääliön takia sitä unta tuli yöllä ehkä se kolme tuntia.

Polleana koulutielle

Asunnon etsiminen täältä ei ole siitä helpoimmasta päästä, koska uusia asuntoloita rakennetaan jatkuvasti ja monillakaan ei ole nettisivua. Jos onnistuu sähköpostitse ottamaan johonkin paikkaan yhteyttä, vastausta on useimmiten turha odotella. Jonkin verran kiertelin eri asuntoja koulun lähellä, mutta ei ollut vapaata ennen ensi kuuta ja toisekseen saatiin rukattua lukujärjestys tänään niin, että koulua on vain kahtena päivänä. Näin ollen alkoi tuo keskustan läheisyys houkuttaa aika paljon. En sitten tiedä miten paljon nuihin muihin vaihtareihin tutustuu, mutta enpä ota paineita. En oikeastaan missään vaiheessa kaivannutkaan asumaan vaihtarikeskittymään.

Kampusaluetta, siellä liehui myös Suomen lippu!

Cathedral of Learning

Asunto on nimeltään Nonsi Residence ja se sijaitsee aika rauhallisella alueella muutaman metropysäkin päässä Sukhumvitista, joka on vilkasta keskusta aluetta. Tuo on se, josta mainitsin viime postauksessa. Hinta on suolaiset n. 13 000bht/kk (290€) per naama en ikinä kuvitellut maksavani Thaimaassa niin paljon. Saadaan tuohon hintaan kuitenkin myös siivooja, ilmainen netti ja neliöitä huimat 67m2. Uima-allas ei ennen tänne tuloa ollut kriteerinä, mutta nyt voin sanoa, että on se vaan kiva näillä helteillä! Meitä on tuolla asuntolassa siis kaksi suomalaista poikaa, minä ja mun kämppiksenä ranskalainen vaihtari. Olisihan nuita asuntoja voinut enemmänkin katsella ja vertailla, mutta aika arpapeliä se loppuunsa on. Lisäksi ruuhkat täällä on ihan kamalia eli kiertelepä siinä sitten eri alueita koulupäivän jälkeen.

Koululla ollaan oltu nyt parina päivänä ja katsasteltu miltä vaikuttaa. Tiistaina oli aikomus mennä tunneille, mutta nukuttiin vähän myöhään.. lopulta päätettiin vain jäädä hoitelemaan asioita Hua Makin kampukselle, esim hommaamaan student Id:t. Tämä viikko on muutenkin sellainen sopeutumisviikko ettei ole niin väliä onko tunneilla vai ei. Hua Makin kampuksella törmättiin vanhempaan naiseen, joka ilmeisimmin auttelee opiskelijoita tarvittaessa asuntoasioissa sun muissa. Hän otti meidät sitten huostaansa, harjoiteltiin vähän thaita, käytiin ottamassa valokuvia opiskelijakorttia varten ja lopuksi hän tarjosi meille vielä lounaankin. Eihän sitä tunneille ehtinyt :) Hän ja toinen vaihtareista vastaava nainen ovat selvästi vähän nokatusten, on tässä saanut kuulla pieniä huomautuksia molempien suusta miten toinen ei tiedä mistään mitään. Mukavia ovat minun mielestä kyllä molemmat ja auttavat tarvittaessa.

Tällä mennään 45 min matka kampukselta toiselle

Suvarnabhumin pääkampus sen sijaan on hurjan iso ja hieno, Tylypahkan ja kreikkalaisten temppeleiden sekoitus haha. Mahtipontisuus on täällä se juttu. Tänään jopa löydettiin tunneille. Sain myös ekana päivän huomautuksen hameenhelman liian lyhkäisestä pituudesta ja käskyn mennä ostamaan uusi, jotta pääsen tunneille. Vähänkö otti päähän huomioiden, että ostin hameen virallisesta kouluvaatekaupasta ja se on tasan yhtä lyhyt kuin thai tytöilläkin. En todellakaan mennyt ostamaan uutta, koska selvästikin päättivät vain nipottaa oppilaalle, joka erottuu joukosta.

Itsellä on vähän ristiriitainen olo, tuntuu aika turhalta että koulua on niin vähän haha. Mulla on kuitenkin jo ennestään niin paljon kursseja tehtynä, että teen täällä vain pakolliset neljä kurssia. Onhan se kiva olla vaihdossa jne. Olen kuitenkin koittanut tehdä opintoja nopsempaan tahtiin ja lopulta tämä vaihto sekoitti kuviot aikalailla, ensinnäkin kun en voinutkaan lähteä jo viime syksynä ja toisekseen täällä on sitten luppoaikaa tosi paljon. Totta kai voi reissailla, mutta mielenkiinto kohdistuu enemmänkin Thaimaan naapurimaihin, koska Thaimassa olen ennenkin pyörinyt, ja niihin ei ihan viiden päivän vapailla lähdetä. Ehkä jos lentäisi, mutta oma päätös oli upottaa säästöt pääasiassa ausseihin eli tuskin paljon lennellään täällä! Parhaat sukelluspaikatkin sijatsevat etelä Thaimaassa suht kaukana Bangkokista. Tyhmää valittaa, kun olen tänne niin kovasti halunnut, en vaan ole tottunut moniin vapaapäiviin. Voisin esim käydä töissä :D Ne kurssit mitä valitsin ovat varmasti hyödyllisiä ja vaativia, mutta kuitenkin lähes puolen vuoden "lomailu" ilman säännöllisiä tuloja ei vaan sovi ollenkaan mun luonteelle. On oikeasti ollut ikävä Mick’siin! Mutta eiköhän se tästä. Nyt on jotenkin edelleen vielä vähän poikki kaikesta, kunhan pääsee asettumaan aloilleen niin sitten ehkä jaksaa vähän suunnitella juttuja. 

Mielenosoitukset alkaa maanantaina, opettaja sanoi tänään, että luultavasti jo aiemminkin. Kerta asutaan keskustammassa kuin useimmat oppilaat, meitä kehotettiin varuulta varastoimaan ruokaa ja vettä, jos sattuu että emme voi poistua asunnolta. Ei pitäisi sinänsä olla ongelmaa, koska kohteet, joissa mielenosoittajat liikkuvat, on ilmoitettu etukäteen ja ei kyllä asuta siellä päin.

Kouluun pitää kuitenkin mennä metrolla ja bussilla taxin sijaan, jota on nyt käytetty eniten.

Bussilla olisit jo perillä

Jes, täällä ollaan Singaporessa ja illalla lento Ausseihin J Teen Singaporesta ihan oman postauksen, kun tätä ennen on ehtinyt sattua yhtä sun toista vaikka reissua on vasta muutama päivä takana. Lensin siis Singaporeen Amsterdamin ja Kuala Lumpurin kautta. Damin vaihto meni ongelmitta (mitä nyt kentällä piti kävellä muutama 5 km, kun portti oli jossain jeerassa) ja rinkkakin tsekattiin jo Helsingissä Singaporeen asti. Kuala Lumpurissa sen sijaan oli tiedossa pitkä vuorokauden mittainen vaihto, joka oli myös merkattu nettilippuun, että ”yöpyminen kentällä”. Olinkin suunnitellut, että käyn nähtävyyksissä sinä aikana ja tulen hyvissä ajoin aamusta kentälle.

Tässä ei ole kiva liukastua

Kuala Lumpuriin päästyäni vetäisin kahvit naamaat ja lähdin selvittelemään, miten löydän Batu Cavesille, joka on kallion sisään tehty hindutemppeli ja tunnettu 172 askelmaisista portaistaan. Temppeliin oli helppo löytää. Kentällä hyppäsin KLIA Express-junaan, joka kulkee keskustan ja lentokentän väliä. Super kätevä! Keskustassa vaihdoin paikallisjunaan, jonka viimeiseksi pysäkiksi olikin merkattu Batu Caves. Päätepysäkillä tutustuin Tsekkiläiseen Veronikaan, joka reissaili myös yksikseen, joten päätimme kierrellä temppelialueella yhdessä. Totesimme kummatkin, että nyt ei tarvitse pyytää tuntemattomia ottamaan kuvia! Sitä tulikin sitten varmaan poseerattua koko loppu reissun edestä.

Itse temppeli ei tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta. Kalliot olivat kylläkin hienot, mutta muutamaa pienempää ”palvontapaikkaa” lukuun ottamatta paikasta oli sellainen temppelifiilis aika kaukana. Mutta tulipa käytyä ja opittua käyttämään KL:n junayhteyksiä! Siitä olikin hyötyä, sillä ollessa temppelissä Tea laittoi viestin, että odottelee minua Singaporen lentokentän terminaalissa. Vastasin ihmeissäni tulevani vasta 3. 12 kuten sovittiin. Mainitsin asiasta Veronikalle, joka totesi että nythän on 3.12. jolloin näytin hänelle kännykän kalenterista, että eipäs ole. Kysäistiin sitten ohikulkijalta. Joo kyllähän se 3. päivä oli eli lento oli lähtenyt heti saapumislentoni jälkeen. Kiva. Nettilipussa oli väärä päivämäärä ja harhaanjohtava teksti, kännykän kalenteri ei ollut päivittynyt ja itse olin sekoillut aikaeroissa enkä ollut ollut tarpeeksi tarkkana. Oli kyllä tyhmä olo, koska tosissani olin yrittänyt olla huolellinen :D

Harjun portaat

Noh ei kait siinä, onneksi Singaporeen on Kuala Lumpurista suht lyhyt matka, joten päätin, että menen sinne bussilla. Uutta lentoa ei oikein raaskinut ostaa ja se olisi ollut aikaavievää, koska lentokentällä oli niin ruuhkaista. Totesimme Veronikan kanssa, että turha stressata, mutta rinkan kohtalo kyllä huoletti.

Siispä hyvästelin Veronikan ja lähdin takaisin kentälle. Ymmärrän kyllä, että lentokentän henkilökuntaa ei suuremmin kiinnosta, jos joku on missannut lennon, mutta ihmettelin, miten epäauttavaista asiakaspalvelua sain. Ei muka voi selvittää, missä laukku on, ellen bookkaa uutta lentoa, ei vaikka minulla oli laukun tiedot sun muut. Sitten pompoteltiin aina eri tiskille jonottamaan. Kyllästyin ja menin kysymään joltain miespuoliselta vartijalta ja jätin tiskitädit ”palvelemaan” muita asiakkaita. Sai taas todeta, että jos apua tarvitsee niin kannattaa kysyä joltain miespuoliselta. Tietenkin lisänä tulee yleensä kysymyksiä poikaystävästä ja kihlasormuksesta sun muusta, mutta tämäpä olikin oikein asiallinen. Hän rupesi soittelemaan ympäriinsä ja sanoi, ettei laukkuja lähetetä eteenpäin ellei omistaja saavu lennolle, joten laukun pitäisi olla vielä kentällä löytötavaroiden joukossa. Kävi kuitenkin lopulta ilmi, että rinkka oli jo Singaporessa, koska se oli jos Suomen päässä hoidettu sinne asti. Sain sitten koodin, jonka avulla kysellä laukkua Singaporessa. Jes! Vartija oli vielä niin ystävällinen, että neuvoi millä junalla pääsen bussiasemalle, missä jäädä pois ja mistä ostaa lippu Singaporeen. Hän kertasi asiat niin moneen kertaan, että ilmiselvästi piti minua vähän vajaana. Toisaalta en kyllä ihmettele kaiken tuon jälkeen.

Veronika

Tällä mentiin!

Pääsin bussiasemalle ongelmitta ja sainkin lipun bussiin, joka lähti melkein heti Singaporea kohti. Bussi oli täynnä paikallisia ja sain osakseni aika paljon katseita, mutta eipä kiinnostanut. Olin niin väsynyt, että nukahdin heti. Matkaan kului noin 6h kaikkine tulli-/rajatarkistuksineen. Oltiin sovittu Tean kanssa paikka johon pyysin kuskin jättämään minut ja asian piti olla ok. Päästyämme Singaporeen, kuski kuitenkin ilmoitti jossain oudossa paikassa, että se on viimeinen pysäkki ja voin jatkaa junalla eteenpäin. Mikäs siinä, ei vaan ollut paikallista valuuttaa saatika tietoa missä ihmeessä olin. Tekstasin Tealle paikan tuntomerkkejä, mutta  koska ei ollut varmuutta paikasta, päätettiin että otan taxin yhdelle metroasemalle, johon hän tulee vastaan. Siispä etsin pankkiautomaatin, hain McDonaldista ruokaa, koska en ollut ehtinyt syödä koko päivänä, ja etsin taxin. Söin taxissa. Myöhemmin kävi ilmi, että se on Singaporessa lainvastaista toimintaa, josta kuuluisi saada sakot. Onneksi oli mukava pappa kuskina :) Lopulta se Teakin löytyi ja lähdettiin siitä lentokentälle etsimään seuraavaksi rinkkaa! Lentokentällä piti täytellä infossa muutamia kaavakkeita ja sain visitor –passin, joka oikeutti minua liikkumaan kentällä. Sitten minut vietiin huoneeseen, jossa piti täytellä taas uusi kaavake ja sitten rinkka palautui omistajalleen. Jipii! En olisi uskonut, että asia hoituu nuinkin sujuvasti. Nyt ollaan rinkan kanssa taas yhdessä ja sovittiin, ettei vaihdeta maata ilman toista <3

Tästä opimme, että bookkaussivustojen tulostettavat liput voi olla virheellisiä, päivämäärien ja aikaerojen kanssa tulee olla super tarkkana (varsinkin kun lentää pitkiä matkoja) ja myös tekniikka voi pettää.

Kokemuksena sinänsä aika jännä.